lauantai 20. syyskuuta 2014

Endogeeniset ilmiöt


Laattatektoniikkateoria
= Teoria, jonka mukaan Maan litosfääri koostuu erillisistä litosfäärilaatoista, jotka liikkuvat vaipassa tapahtuvien kiviainesten virtauksien eli konvektioiden johdosta. 

Meksiko sijaitsee monen litosfäärilaatan rajalla, ja onkin siksi yksi maanjäristysherkimmistä alueista koko planeetalla. Pohjois-Amerikan laatta kattaa juuri ja juuri Meksikon, mutta maan alareunasta alkaa jo Karibian laatta. Cocon laatta sijaitsee lännessä Tyynellämerellä. 

Koko maassa on siis paljon vulkaanista eli tuliperäistä toimintaa. Pohjois-Amerikan mantereinen laatta (kevyempää kiviainesta) liikkuu länteen päin. Lounaasta tuleva Cocon mereinen laatta (raskaampaa kiviainesta) on työntymässä P-A:n laatan alle muodostaen kohtaan alityöntövyöhykkeen


Kuten alityöntövyöhykkeille on ominaista, myös Meksikon länsirannikon suuntaisesti kulkee syvänmerenhauta (Väli-Amerikan hauta). Mereinen laatta on poimuttanut mantereisen laatan pintaa vajotessaan sen alle. Tämä näkyy Meksikon läntisenä Sierra Madren poimuvuoristona. Maan aktiivisin tulivuori Colima kohoaa 4330m:n korkeuteen länsirannikon tuntumassa.

Apulähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Colima_(tulivuori)


Colima purkautui vuonna 2013
Koska Tyynenmeren ja Pohjois-Amerikan laatat muodostavat sivuamiskohdan, jossa laatat jumittuvat paikalleen ja hankautuvat toisiaan vasten. Lopulta paine on niin suuri, että laatat nytkähtävät liikkeelle. Tuloksena syntyneet maanjäristykset ovat todella yleisiä Meksikossa (San Andreasin siirros).



Esimerkiksi Revillagigedon ja Maryn saariryhmät Tyynellä valtamerellä ovat litosfäärilaattojen liikkeiden seurauksena syntyneitä tulivuorisaaria.



Meksikon länsirannikko kuuluu Tyynenmeren alueeseen, jossa esiintyy paljon maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkeuksia. Aluetta kutsutaan Atlantin tulirenkaaksi. 




Meksikon reaaliaikaisia maanjäristyksiä voi seurata osoitteessa:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti